PITKÄVETOVIHJEET
18.10.2012
Päivän listan futiskohteiden määrä oli kovin rajallinen, joten oikein hyviä pelikohteita ei löytynyt.
85.
BOTAFOGO – VASCO DA GAMA X kerroin 3,0
Brasilian
pääsarjaa.
Heinäkuussa Vasco
voitti Botafogon kotonaan 1-0.
Botafogo
on Rio de Janeiron seuroja,
kuten myös vastustajansa Vasco. Joukkueen kotimatseissa käy yleensä
reilusti alle 20 000 ihmistä. Edellisessä matsissa joukkue sai
tasoitusmaalin Gremiota vastaan juuri ennen loppuvihellystä. Sen
meneillään olevaan seitsemän peräkkäisen voitottoman ottelun
putkeen sisältyy 4 tasuria ja 3 tappiota. Seuran keskikenttäpelaaja
Clarence Seedorf (17/6) syytti juuri joukkuekavereitaan yrityksen
puutteesta, joten jonkinlaista eripuraakin saattaa seuran sisällä
jo olla. Siltä on kaksi miestä pelikiellossa: keskikentän
Andrezinho (26/8) ja oikea puolustaja Lucas (26/2).
Club
de Regatas Vasco da Gama eli
Vasco da Gaman Soutukerho on yksi Brasilian suosituimpia seuroja ja
Etelä-Amerikkalaiseen tapaan myös sukeltelu kuuluu seuran
ohjelmistoon. Kaksi edellistä peliään se on hävinnyt 0-2 numeroin
ja osasyy tähän on, että heiltä puuttui ehkä Brasilian sarjan
paras keskuspuolustaja Dede (21/0), joka oli maajoukkueen matkassa –
nyt hän palaa kokoonpanoon. Tästä matsista heiltä puuttuu
kuitenkin toinen tärkeä mies eli keskikentän Juninho (24/7).
Joukkue putosi edellisen häviönsä myötä ekaa kertaa kärkinelikon
ulkopuolelle 54:ään kierrokseen (viime kausi mukaanluettuna).
Rion
paikallisottelu, josta ennakoidaan vähämaalista, kenties jopa
maalitonta kamppailua. Botafogon kuudesta edellisestä kotipelistä
kolme on päättynyt tasan ja samat lukemat pätevät myös Vascon
vieraspeleihin.
Vedonlyöntitoimistojen
arvio: 40% - 29% - 31%
86.
SPORT RECIFE – PONTE PRETA 1 kerroin 1,95
Brasilian pääsarjaa.
Heinäkuussa Ponte
Pretan kotikentällä nämä joukkueet pelasivat 1-1 tasurin.
Sport
on
kahdeksan kierrosta ennen loppua putoajan paikalla ja eroa
edelläolevaan Bahiaan, joka on säilyjän paikalla on kahdeksan
pistettä. Joukkueen puolustus ei ole ollut pitävä viime aikoina ja
neljän edellisen ottelun maalisaldo on 3-13 sen tappioksi. Tämä on
taas niitä pakkovoiton paikkoja ja joukkue onkin kotonaan pelannut
kohtuullisesti myös viime aikoina, sillä kuudesta edellisestä
kotipelistään se on voittanut kolme. Edellisessä matsissa kolme
sen pelaajaa sai punaisen kortin ja ovat näinollen pelikiellossa
tässä ottelussa: keskikentän Renan Teixeira (9/0), keskikentän
Hugo (17/5) ja hyökkääjä Willians (12/0) missaavat tämän
matsin.
Ponte
Preta tarvitsee
vielä pisteitä varmistaakseen säilymisensä. Se on hävinnyt kolme
edellistä vierasmatsiaan. Maalinteko on sille tällä hetkellä
isoin ongelma, sillä se on tehnyt viidessä viime ottelussaan vain
kolme maalia. Myös siltä on kolme pelaajaa pelikiellossa, joten
puntit ovat tässä suhteessa suunnilleen tasan: keskuspuolustaja
Ferron (24/2), keskikentän Wendel Santos (2/0) ja joukkueen paras
maalintekijä tällä kaudella, hyökkääjä Roger (23/7) missaavat
tämän matsin.
Nousijajoukkueet
vastakkain ja viime kaudella sarjaporrasta alempana vastaava matsi päättyi 3-1 isännille.
Nyt kotijoukkue tarvitsee näistä kahdesta epätoivoisimmin pisteitä. Hiukan epävarma ottelu
pelattavaksi, mutta päivän suppeasta futistarjonnasta johtuen
vihjaan nyt tähän ykköstä.
Ennuste:
49% - 27% - 24%
|
Estádio Olímpico João Havelange, Rio de Janeiro (Botafogo)
|