PITKÄVETOVIHJEET
17.10.2012
30. LAPPEENRANNAN
NAMIKA – LAPUA(+7) 1 kerroin 1,9
Korisliigaa.
LrNMKY
on voittanut kaksi kolmesta matsistaan – Lapua on hävinnyt kaikki
kolme matsiaan. Isännät ovat onnistuneet hyvin jenkkikolmikkonsa
valinnassa tälle kaudelle; Jason Conley, Matt Gibson ja Greg Logins
ovat tähän sarjaan ihan kelvollisia pelimiehiä ja heidän
suoritustasonsa tuntuu olevan ottelusta toiseen tasainen. Tästä
syystä Lappeenranta on luultavasti keväällä pudotuspeli-joukkue.
Lapua taas on aloittanut kaikki matsinsa hyvin, mutta hiipunut
toisella jaksolla. Joukkueessa ei ole penkillä tarpeeksi hyviä
pelimiehiä, mikä on koripalloilussa kuitenkin menestyksen
edellytys. Sanoisin, että kun pelataan Lappeenrannassa ovat isännät
ainakin toistakymmentä pistettä parempia näin ennakolta
arvioituna, ellei Lapua saa sitten kolmosralliaan päälle.
55. SANTOS
– MINEIRO 1 kerroin 2,2
Brasilian
pääsarjaa.
Heinäkuussa
Mineiro voitti Santosin kotonaan 2-0.
Santos
on kotoisin samannimisestä
kaupungista, jossa asuu yli 400 000 ihmistä. Se on meille
suomalaisille tärkeä paikka, sillä se on maailman suurin kahvin
vientisatama. Futisseura tunnetaan ennenkaikkea siitä, että Pele
pelasi lähes koko uransa Santosissa. Nyt joukkueella ei ole enää
paljon saavutettavaa tämän kauden sarjassa. Kahdessa edellisessä
matsissaan se on voittanut itseään korkeammalla olevat Botafogon ja
Vascon 2-0 lukemin. Joukkueella ei ole varsinaisesti tuoreita
poissaolijoita, mutta heidän kultakimpaleensa, hyökkääjä Neymar
(10/8) pelasi tiistaina Brasilian maajoukkueessa. Santosin
valmentaja, Muricy Ramalho lupasi kuitenkin peluuttaa häntä tässä
matsissa.
Mineiro
taistelee vielä mestaruudesta
– kierroksia jäljellä 8, eroa johtajaan 9 pistettä. Se on
huippukova kotonaan, mutta ei ole pärjännyt viime aikoina
vieraskentillä; edellisestä kuudesta vierasmatsistaan se on
hävinnyt 4 ja pelannut 2 tasan. Edellisessä vierasmatsissaan se
hävisi Santosin tasoiselle Internacionalille 3-0. Joukkueen kärjessä
pelaa kaksi Euroopassa hyvin tunnettua nimeä: Ronaldinho (25/7) ja
Manc.Cityssä ja Evertonissa pelannut Jo (22/7). Puolustuksen tärkeä
pelaaja Rever (21/3) on nyt loukkaantuneena. Ykkösmaalivahti Victor
(21/0) on Brasilian maajoukkueen matkassa ja pelaaminen tässä
pelissä on siitä syystä epävarmaa, koska Brasilia pelasi pelinsä
tiistaina.
Mineiro
on hyvästä sarjasijoituksestaan huolimatta kovin keskinkertainen
tekijä kotikaupunkinsa ulkopuolella. Nämä ovat mestaruutta ajatellen
pakkovoiton paikkoja vierailijoille, mutta joukkueella ei ole nyt
hyvä pelivire päällä.
Arvio:
40% - 28% - 32%
59. BAHIA
– PALMEIRAS 1 kerroin 2,05
Brasilian
pääsarjaa.
Heinäkuussa Bahia
voitti Palmeirasin vieraskentällä 0-2 lukemin.
Bahia
on kotoisin Salvadorin
kaupungista, jonka metropolialuaalle asuu 3,5 miljoonaa ihmistä.
Kaupungin futisjoukkue majailee juuri putoamisviivan yläpuolella,
mutta matkaa ensimmäiseen putoajaan on 8 pistettä. Joukkue on
kerännyt tasaisesti pisteitä kotona ja vieraissa. Sillä ei
ole tuoreita poissaoloja. Nyt se saa takaisin molemmat avauksen
keskuspuolustajansa, jotka olivat edellisessä matsissa pelikiellossa
eli Danny Morais (25/0) ja Titi (27/0) palaavat kentälle. Lisäksi
edellisessä ottelussa oli pelikiellossa myös hyökkäävä
keskikenttämies Gabriel (17/4), joka palaa nyt myös kokoonpanoon.
Palmeiras
on putoamassa sarjasta; tämä
on suuryllätys, sillä tämän suurseuran pitäisi olla
taistelemassa mestaruudesta. Viime kuussa valmentajalegenda Luiz
Felipe Scolari sai lähteä huonojen tulosten johdosta, mutta hänen
seuraajansa Gilson Kleina ei ole pystynyt parantamaan joukkueen
otteita. Tähän otteluun seuran johtokunta suunnittelee
lennättävänsä argentiinalaisen hyökkääjän, Barcosin (22/9) suoraan
maaottelutehtävistä Chilestä erikoisjärjestelyillä. Suuri
takaisku oli ehkä joukkueen tärkeimmän pelaajan, kapteenin ja
keskikenttäpelaajan Marcos Assuncaon (13/2) loukkaantuminen, mikä
pitää hänet sivussa tästä matsista. Puolustava keskikenttämies
Daniel Carvalho (14/0) palaa taas kokoonpanoon.
Sarjaa on pelaamatta
8 kierrosta ja Palmeirasilla on matkaa ensimmäiseen säilyjään eli
juuri Bahiaan 9 pistettä. Palmeiras ei ole luovuttanut, mutta
tulokset eivät ole aiemmissa pakkovoittotilanteissa parantuneet.
Vedonlyöntitoimistojen
ennuste: 45% - 28% - 27%
|
Estádio Urbano Caldeira, Santos
|