PITKÄVETOVIHJEET
16.10.2012
93. LEYTON
ORIENT – HARTLEPOOL 1 kerroin 1,95
Englannin
kolmanneksi ylintä sarjatasoa.
Viime kaudella
vastaava peli päättyi 1-1 ja Hartlepool voitti Orientin kotonaan
2-1.
Orient
on kotoisin Lontoosta. Se on
hävinnyt kaksi edellistä kotimatsiaan liigassa, mutta vastustajat
olivat selvästi kovampia kuin tämäniltainen. Noita tappioita
edeltäneet kaksi kotipeliään se puolestaan voitti. Tuo edellinen
Bournemouth-vierasmatsi oli Orientilta heikko esitys; se hävisi sekä
pallonhallintaprosenteissa (63-37), että laukauksissa (16-2)
selkeästi. Kulmatkin olivat 17-1 Bournemouthille, joten ottelun
olisi pitänyt päättyä Orientin kannalta vielä rumempiin
lukemiin, kuin 2-0. Joukkueelta puuttuu tästä ottelusta
loukkaantumisten vuoksi: jamaikalaishyökkääjä Kevin Lisbie (9/1)
ja skottipuolustaja Scott Cuthbert (1/0).
Hartlepool
ei ole vielä tällä kaudella
vierasvoittoa ottanut – sillä on koossa ainoastaan yksi
vieraspiste. Kolme edellistä vieraspeliään se on hävinnyt, noiden
yhteismaalit olivat 10-2. Joukkueen lauantainen kotiottelu
Doncasteria vastaan oli hyvin tasainen koitos tilastojenkin valossa.
Keskikenttäpelaaja Andy Monkhouse (10/1) loukkaantui viikko sitten
ja on edelleenkin sivussa. Lisäksi joukkueella on kolme pelaajaa,
joiden pelikunto ratkaistaan vasta ottelun alla.
Pohjoisen
pojat saapuvat Lontooseen ja takaisinviemisinä on tuskin
pistettäkään.
Ennuste:
47% - 28% - 25%
94. BURY
– CARLISLE 2 kerroin 2,3
Englannin
kolmatta sarjatasoa.
Viime kaudella
Carlisle voitti kummatkin seurojen kohtaamiset, yhteismaalit olivat 6-1
Bury
on kaupunki suur-Manchesterin
alueella, joka tunnetaan black buddingistaan eli on Tampereen lailla
tullut ihmisten tietoisuuteen veriherkustaan. Kaupungin futisjoukkue
ei sen sijaan tuo paikallisille mainetta ja kunniaa tällä hetkellä; joukkue on hävinnyt neljä edellistä kotipeliään yhteismaalein
2-9. Se pelasi kuitenkin sarjanelosta, Crawleya vastaan lauantaina
kelpo vierasmatsin, sillä tilastot olivat melko tasaiset:
pallonhallintaprosentit 57-43 ja laukaukset 16-10 isännille.
Joukkueelta puuttuvat tästä ottelusta: Pohjois-Irlannin
maajoukkuetehtävissä oleva hyökkääjä David Healy ( 4 ottelua
kaudella/1 maali) ja toinen hyökkääjä, Mark Cullen (10/1)
loukkaantumisen vuoksi. Leedsistä tulleet kaksi teini-ikäistä
lainapelaajaa saattavat tehdä debyyttinsä joukkueessa: keskikentän
Zac Thompson (0/0) ja hyökkääjä Dominic Poleon (4/1).
Carlisle
on voittanut kolme edellistä
liigapeliään vieraskentillä 1-2 lukemin. Se onkin menestynyt
selvästi paremmin vierasotteluissaan verrattuna kotikamppailuihinsa.
Erikoinen ottelu lauantaina kovaa Notts Countya vastaan kotikentällä;
pallonhallintaprosentit 51-49 ja laukaukset 11-3 Carlislelle ja
tuloksena kuitenkin 0-4 murskatappio. Carlisle solmi juuri jatkoajan
Watfordista lainalla olevan hyökkääjän Joe Garnerin (5/1)
lainasopimukseen.
Tämä ottelu
siirrettiin ajankohdasta 2. lokakuuta tähän päivään, koska Buryn
kenttä oli tuolloin veden vallassa. Luotan siihen, että Carlisle
jatkaa hienoa vierssaldoaan, myös heikon Buryn kustannuksella.
Vedonlyöntitoimistojen
arvio: 33% - 29% - 38%
96. BELGIA
– SKOTLANTI(+1) 1 kerroin 1,95
Jalkapallon
MM-karsintaa.
Belgia
johtaa lohkoa – 3:sta
ottelusta 7 pistettä
Skotlanti
on lohkossa viidentenä – 3
matsia, 2 pistettä
Joukkueiden
edellisestä kohtaamisesta on toistakymmentä vuotta.
Belgia
kuuluu tällä hetkellä
mielestäni ihan maailman maajoukkueiden huippujen joukkoon. Maalle
on ilmaantunut viime vuosina liuta todellisia tähtipelaajia. Belgian
tähdet ovat pakkaantuneet Englannin Valioliigaan. Seurajoukkueidensa
tähtipelaajia ovat mm. Vincent Kompany (Manch.City), Thomas
Vermaelen (Arsenal), Marouane Fellaini (Everton) ja Eden Hazard
(Chelsea). Joukkueen syvyydestä kertoo sekin, että kukaan näistä
tähdistä ei tehnyt maaliakaan perjantaisessa Serbia-ottelussa.
Maalintekijät olivat: Christian Benteke (Aston Villa), Kevin De
Bruyne (Werder Bremen, lainassa Chelsealta) ja Kevin Mirallas
(Everton). Kun vielä maalivahtikin on ihan kelvollinen eli
Sunderlandin Simon Mignolet tai Atletico Madridin Thibaut Courtois, on
koossa todellinen maailmanluokan ryhmä. Marouane Fellaini on nyt
loukkaantumisensa vuoksi poissa keskikentältä.
Skotlanti
hävisi perjantaina Walesille
kahdella Garreth Balen maalilla. Belgia on todella paljon kovempi
joukkue kuin Wales. Tämä saattaa olla valmentaja Craig Leveinin
viimeinen ottelu joukkueen peräsimessä, sillä hänen potkujaan on
jo vaadittu tiedotusvälineissä. Skotlannilla ei ole varsinaisia
tähtiä, mutta Sunderlandin Steve Fletcher on tehnyt uudessa
seurassaan viidessä ottelussa viisi maalia. Joukkueelta puuttuu
tästä ottelusta kaksi Celticin keskikenttäpelaajaa
loukkaantumisten vuoksi: Scott Brown ja James Forrest. Katsoin
perjantain Wales-matsin netistä ja enpä usko, että yleensä
kovasti taistelevat Skotit pystyvät pitämään tappiolukemia edes yhden
maalin suuruisina.
Ennuste
peruskohteelle, ilman tasoitusta: 73% - 19% - 8%
|
Gigg Lane, Bury |