PITKÄVETOVIHJEET
27.9.2012
146. BOCHUM
– KAISERSLAUTERN 2 kerroin
2,3
Kakkosbundesliigaa.
Joukkueet
eivät ole kohdanneet toisiaan vuosikausiin – Kaiserslautern putosi
viime kauden päättteeksi tänne.
Bochumin
neljän
edellisen sarjapelin yhteismaalit ovat 1-1. Kaksi edellistä peliä
ovat päättyneet 0-0. Joukkueella ei ole muita poissaolijoita, kuin
kaksi miestä, joiden kausi ei ole vielä päässyt käyntiinkään
loukkaantumisten vuoksi. Joukkueella on siis iso maalinteko-ongelma.
Georgialainen Aleksandre Lashvili (6/0) rakentaa kyllä taidokkaasti
peliä, mutta kukaan ei ole ottanut viimeistelijän viittaa
harteilleen. Kestääkö joukkueen tiivis puolustus Kaiserslauternin
kaltaisen kovan joukkueen paineen murtumatta? Joukkueen alkuohjelma
ei ole ollut kovinkaan vaikea.
Kaiserslautern
on
pelannut kolme tasuria ja voittanut kolmesti. Se on voittanut
molemmat vierasottelunsa; Bochumia hieman heikompaa Dresdeniä ja
hieman kovempaa Aalenia vastaan. Kun Bochumin parhaalla
maalintekijällä on koossa yksi maali, niin Kaiserslauternin
sveitsiläinen kärki Albert Bunjaku on tehnyt neljä ja
Kamerunilainen kärki Mohammadou Idrissou on tehnyt kolme maalia.
Joukkueesta puuttuu vain yksi pitkäaikaispotilas.
Vaikuttaa
siltä, että Bochum ei löydä vastustajan maaliverkkoja tässäkään
ottelussa ja toisaalta Kaiserslauternin hyökkäys on Bochumin puolustukselle liian tehokas. Kolmatta vierasvoittoa tälle kaudelle vierailijoille
povaan ma.
Vedonlyöntitoimistojen
arvio: 33% - 28% - 39%
147. SIENA
– BOLOGNA 1 kerroin 2,1
Italian
pääsarjaa.
Viime
kaudella vastaava ottelu päättyi 1-1 ja kotonaan Bologna voitti 1-0
Sienalta
vähennettiin kuusi pistettä
ennen kauden alkua sopupelien vuoksi. Siltä on tästä syystä
pelikiellossa myös neljä pelaajaa. Jos tuota vähennystä ei olisi,
niin seura löytyisi sarjataulukosta pisteen Bolognan yläpuolelta.
Joukkue oli vaisu alkukierroksilla, mutta viime kierroksen
Inter-kaato osoittaa joukkueesta löytyvän potentiaalia. Puolustaja
Matteo Contini (2/0) on ainoana tällä kaudella kentälle päässeistä
loukkaantuneena.
Bologna
esiintyi viikonloppuna vaisusti
kotiyleisönsä edessä, kun se ei pystynyt voittamaan Pescaraa,
vaikka sai pelata viimeisen kolmanneksen miesylivoimalla. Joukkueen
tärkeä kärki Alessandro Diamanti (4/2) on loukkaantuneena ja
erittäin epävarmaa on hänen osallistumisensa tähän otteluun.
Hänet moni muistaa West hamin paidasta.
Siena
näyttäisi olevan nousussa ja sen pistesaldo tämän pelin jälkeen
näyttää todennäköisesti positiivisia lukuja (nyt -1). Molempien
joukkueiden otteluissa on tehty tällä kaudella mukavasti maaleja,
epä-italialaiseen tapaan, joten tuskin tässä nyt pelataan sitä
Serie A:lle tyypillistä ”nollaanollaa”. Veikkaus Oy:n kerroin
kotivoitolle on ihan vertailukelpoinen kansainvälisesti.
Arvio:
45% - 30% - 25%
149. Ryder
Cup USA - Eurooppa X kerroin 11,0
Golfin
joka toinen vuosi järjestettävä, perinteinen kamppailu USA:n- ja
Euroopan joukkueiden välillä. Nyt isäntänä on USA:ssa lähellä
Chicagoa sijaitseva Medinah Golf Club.
Tämä
vaikuttaa taas kerran erittäin tasaiselta kamppailulta.
Eurooppa
on voittanut kuusi, kahdeksasta viimeisestä Ryder cupista
Eurooppa
on hallitseva mestari kahden vuoden takaa Walesistä
Euroopalla
on enemmän aivan huipulle rankattuja pelaajia, mutta USA:lla on
tasaisempi ryhmä – vain yksi on top-20:n ulkopuolella
Euroopalla
on vain yksi ensikertalainen, USA:lla neljä
kotiyleisön
arvioidaan olevan äänekkäänpää tällä kentällä kuin mihin
on Golfissa totuttu
tässä
pelataan kolmen päivän aikana 28 ottelua ja voitetusta matsista
saa pisteen, tasurista puolikkaan
En
ole Golfin asiantuntija, vaikka tälläisiä isoja tapahtumia
mielelläni seuraankin. Kun etsin netistä ennustuksia
asiantuntijoilta – ne menivät suurinpiirtein 50-50. Toisten
mielestä Eurooppa on ennakkosuosikki tilastojen valossa ja toisten
mieletä USA, samoin perustein. Jos otetaan tarkasteluun kymmenen
viimeisintä Ryder Cupia on niistä viisi päättynyt pienimpään
mahdolliseen voittomarginaaliin eli 14,5-13,5. Tasan ei tässä
otoksessa ole peli kertaakaan päättynyt. Kotikenttäetu on tietysti
iso etu USA:lle, mutta jos pelattaisiin taas Euroopassa, niin
Eurooppa olisi luultavasti selkeä ennakkosuosikki. Tuo kerroin 11
tasurille on sama kuin monet isoista vedonlyöntiyhtiöistä
tulokselle antavat eli hyvä Veikkaus Oy:n kertoimeksi.
Vetofirmojen
prosentit: 54% - 8% - 38%
|
Stadio Comunale Artemio Franchi - Montepaschi Arena, Siena |