Pitkävetovihjeet 27.4.2012
7. Rostov –
Terek Grozny 1 kerroin 2.05
Rostov Venäjän kahdeksan
joukkueen putoamissarjassa neljäntenä, Terek kolmantena – eroa 1 piste.
Rostovilla viisi viimeistä ottelua voitottomia, viimeksi se hävisi sunnuntaina
vieraissa Kryljalle 2-1. Terekillä allaan kaksi peräkkäistä tappiota, viimeksi
se hävisi sunnuntaina kotonanaan Krasnodarille 0-1. Maaliskuun 17. Terek voitti
Rostovin kotonaan 1-0.
Rostovin uusi valmentaja
Baydashniy teki debyyttinsä viime matsissa. Rostov johti sitä 1-0, mutta sitten
lensi puolustaja pihalle, eikä valmentajalla ollut hänelle vaihtopenkillä
sopivaa korvaajaa näin Rostov hävisi 2-1. Sekä Rostovilta, että Terekiltä
ovat molemmat avauksen laitapuolustajat loukkaantuneina. Rostovilta lisäksi
puuttuu ulosajettu puolustaja Kolodin pelikiellon johdosta.
Kahden heikosti viime aikoina
pelanneen seuran mittelö. Kummatkin tarvitsevat vielä voittoja, sillä sijoitus,
jolla joutuu jatkokarsintaan putoamisesta on vain kahden ja kolmen pisteen
päässä. Eiköhän uuden valmentajan opit ala purra Rostovin leirissä. Terek ei
ole hyvä vierasjoukkue ja kun se muutenkin on hävinnyt neljä, viidestä
edellisestä pelistään, niin eiköhän se ole vihdoin Rostovin voiton aika.
Kv. vedonlyöntitoimistojen arvio:
44% - 30% - 26%
20. Groningen – De Graafschap
2 kerroin 5,80
Groningen Hollannissa 13., De
Graafschap toiseksiviimeinen eli 17. – eroa 16 pistettä. Groningen on
hävinnyt 4 viimeisintä otteluaan, viimeksi se hävisi sunnuntaina vieraissa
sarjajohtaja Ajaxille 2-0. De Grafschap on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan,
lauantaina se hävisi kotonaan Heraclesille 2-3. Syyskuussa Groningen voitti
vieraissa De Graafschapin 2-3.
Groningen tällä kaudella kotonaan
bottom-6 joukkueita vastaan: 3 voittoa – 0 tasuria – 0 häviötä. De Graafschap
vieraissa bottom-6 tiimejä vastaan: 1 v. – 2 t. – 0 h.
Gronongen pelasi erittäin
puolustusvoittoisesti Ajaxia vastaan ja taisi olla tyytyväinen pieniin
tappiolukemiin. Siltä puuttuvat pelikieltoiset puolustajat: Ivens ja Hiariej.
Puolustaja Dijk ja kkp. Kwakman ovat loukkaantuneena. De
Graafschapilta puuttuvat loukkaantuneet puolustajat: Nalbantoglu ja Wormgoor.
Tähän yritän yllätystä, koska
Groningenilla ei ole enää mitään tavoiteltavaa loppupeleissään, mutta De
Graafschap on vain yhden pisteen edellä sarjajumboa ja viimeinen putoaa suoraan
– kolme kierrosta on jäljellä sarjaa. Kummallakin joukkueella on vain yksi
voitto yhdeksästä viime ottelustaan. De Graafschap todella taistelee voitosta
viimeiseen saakka tässä ottelussa.
Vedonlyöntitoimistojen ennuste: 64%
- 22% - 14%
29. Sligo – St.Patricks 2 kerroin 3,40
Sligo johtaa Irlannin sarjaa,
St.Patricks on neljäntenä – eroa 4 pistettä. Kumpikaan ei ole vielä kahdeksan
pelatun kierroksen aikana kärsinyt liigassa tappiota. Sligo voitti viime
perjantaina Corkin vieraissa 0-1. St.Patricks kaatoi perjantaina kotonaan UCD:n
2-0. Viime kauden keskinäisissä Sligo voitti kerran kotonaan ja kerran
pelattiin tasan. St.Patricks voitti molemmat kotiottelunsa.
Sligolla ei poissaolohuolia, kun
puolustaja Jason McGuinness on palannut harjoituksiin loukkaantumisensa
jälkeen. St.Patricksilta on sivussa ainoastaan koko kauden tähän asti
missannut puolustaja Aidan Price.
Kaksi kovaa siis kohtaa toisensa
ja joukkueet ovat melko tasavertaisia eli kummallakin on lähes yhtä suuri
mahdollisuus voittaa. Kotikenttäetu on ainoa merkittävä asia, joka asettaa
ennusteet Sligon voiton suuntaan. St.Patricks voitti muutama viikko sitten
Dublinin paikallisottelussa suurimman mestarisuosikin ja sarjakakkosen
Shamrockin peräti 5-1. Tämä viittaa siihen, että St.Patricks olisi ns. suurten
otteluiden joukkue.
Arvio: 48% - 30% - 22%
32. Genk – Anderlecht 1 kerroin 2,40
Genk on Belgian yläloppusarjassa
kolmantena, Anderlecht johtaa – eroa 7 pistettä. Genk on voittanut neljä
viimeisintä otteluaan, viimeksi kaatui kotikentällä sunnuntaina Standard 3-2.
Anderlecht on pelannut aivan viime viikkoina vaihtelevasti, viimeksi kaatui
sunnuntaina vieraissa sarjakakkonen Brugge 0-1. Joukkueet kohtasivat kaksi
viikkoa sitten Anderlechtin kotona ja Genk vei pisteet mennessään 1-3 lukemin.
Anderlecht on voittanut tuota aiemmin molemmat kauden keskinäiset.
Genk tällä kaudella kotonaan
top-6 tiimejä vastaan: 6 v. - 0 t. – 1 h. Anderlecht vieraissa top-6 joukkueita
vastaan: 5 v. – 2 t. – 1 h.
Genkiltä on pelikiellossa viime
viikkoina hyvin pelannut keskikentän Hyland. Anderlechtiltä on pelikiellossa 3
pelaajaa: Puolustaja Wasilewski, keskikentän Kljestan ja 12 maalia tällä
kaudella tehnyt hyökkääjä Mbokani.
Tuossa kaksi viikkoa sitten
tapahtuneessa kohtaamisessa näiden joukkueiden välillä Genk oli todella hyvä ja
ansaitsi voittonsa. Se jahtaa vielä ainakin toista sijaa sarjassa, johon on
matkaa 3 pistettä – mestaruutta on hyvin vaikea saavuttaa, sillä tuskinpa
Anderlecht enää kovin montaa pistettä menettää. Genk on ollut viime viikkoina
selkeästi paras porukka Belgiassa. Se oli viime ottelussaan 0-2 tappiolla,
mutta meni kuitenkin voittoon asti.
Ennuste: 38% - 28% - 34%
34.
Dundalk – Bohemians 1 kerroin 2,90
Dundalk
kerännyt Irlannin sarjassa kahdeksasta ottelusta 9 pistettä - Bohemians 7
pistettä. Perjantaina Dundalk voitti vieraissa Derryn 1-2. Bohemians hävisi perjantaina kotonaan
sarjajumbo Monaghanille 1-2. Viime kaudella liigassa Bohemians voitti
kahdesti, Dundalk kerran keskinäisen ottelun. Cupissa mentiin näiden kesken
uusintaotteluun ja jatkoajalle, jonka Bohemians voitti – siis myöskin viime
kaudella.
Dundalkin
manageri Sean McCaffreyllä on suuri ongelma siinä, että kenet laittaa
puolustukseen pelaamaan. Poissa ovat loukkaantuneet Liam Burns ja Derek Foran.
Chris Shields on pelikiellossa ja hän on mies, joka tuli viime ottelussa
puolustuksen keskustaan, Burnsin loukkaannuttua. Brassipuolustaja Hernany
Macedo odottaa työlupaansa ja luultavasti ei saa pelata tässä ottelussa. Viime
kaudella 9 maalia tehnyt Mark Griffin on pikkuhiljaa tervehtynyt, mutta ei ole
varmaan vielä käytössä tähän matsiin.
Bohemiansin
keskikentän Karl Moore saattaa missata ottelun, viime ottelussa loukkaantuneen
olkapäänsä vuoksi. Jos näin on hänen tilallaan pelannee Dwayne Wilson, joka
juuri palasi Australiasta perhetapahtumasta.
Dundalk
otti edellisesllä kierroksella hienon vierasvoiton kovasta Derrystä – Bohemians
hävisi kotipelinsä sarjan heikoimmalle, Monaghanille, jonka maalivahti
heitettiin kentältä jo kahden minuutin jälkeen. Bohemiansin suurin ongelma on
myöskin puolustuksen pitävyys.
Arvio: 32%
- 31% - 37%
35. UCD – Drogheda 2 kerroin 2,05
UCD
kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen Irlannissa kahdeksantena, Drogheda
kolmantena – eroa 10 pistettä. UCD on hävinnyt kolme viimeistä matsiaan
putkeen, viimeksi se hävisi perjantaina vieraissa St.Patricksille 2-0.
Drogheda on pelannut jo seitsemän liigaottelua putkeen ilman tappiota, viimeksi
se voitti perjantaina kotonaan Shelbournen 3-1. Viime kaudella nämä kohtasivat
kaikissa kilpailuissa yhteensä viisi kertaa, joista UCD voitti 4 kertaa ja
Drogheda kerran,
UCD:lta puuttuu loukkaantumisten vuoksi: Maalivahti Barron
ja keskikentän Mulhal. University College Dublinin(UCD) kaikki sopimuspelaajat
ovat iältään 17 ja 25 vuoden väliltä. Seuralla on parhaat
harjoittelumahdollisuudet Irlannissa ja joukkue on fyysisesti hyväkuntoinen.
Joukkue kehittää nuoria pelaajia ja on kuitenkin tarpeeksi hyvä
menestyäkseenkin. Alkukausi ei ole sujunut aivan toivotulla tavalla.
Drogheda
on pelannut hyvän alkukauden ja esimerkiksi tuo viime perjantain voitto
Shelbournesta tuli hyvän peliesityksen jälkeen. Olisi kumma jos UCD pystyisi
nyt katkaisemaan Droghedan tappiottomien otteluiden putken.
Ennuste: 27% - 29% - 44%
The Showgrounds - futisnäyttämö 28 000 asukkaan Sligossa