Pitkävetovihjeet 1.5.2012
44.
Chievo – Rooma 2 kerroin 2.00
Chievo Italian sarjassa 12., Rooma 7. – eroa 7 pistettä.
Kumpikin on voittanut viidestä viime ottelustaan vain yhden. Chievo pelasi
lauantaina 0-0 Cagliarin kanssa – ottelu pelattiin Triestessä eli ei kummankaan
kotona. Rooma pelasi lauantaina 2-2 Napolin kanssa. Tammikuussa Rooma voitti
Chievon kotonaan 2-0.
Chievo
on pelannut tällä kaudella keskikastin porukoita vastaan kotonaan seuraavasti:
2 voittoa – 2 tasuria – 2 häviötä. Rooma vieraissa keskikastia vastaan: 3 v. –
1 t. – 2 h.
Chievolla
ei ole mitään pelattavaa ja heidän lauantainen ottelu oli ikävää katsottavaa –
vaikutti siltä, että kumpikin joukkue lähti hakemaan vain pistettä. Rooma
sensijaan on vain neljän pisteen päässä kolmannesta paikasta, kun kolme
kierrosta on pelaamatta. Roomalla on tästä syystä pakkovoiton paikka, mikäli he
aikovat esiintyä ensi syksynä Euroopan kentillä.
Chievolta
puuttuvat loukkaantumisten vuoksi puolustajat Dainelli ja Andreolli, sekä neljä
maalia kaudella tehnyt hyökkääjä Moscardelli. Rooman ykkösmaalivahti
Stekelenburg on loukkaantuneena. Heiltä on myös kaksi hyökkääjää pelikiellossa:
Kolme maalia kaudella tehnyt Lamela ja paras maalintekijä Osvaldo (11 maalia).
Positiivistä on kuitenkin, että keskikentän sielu De Rossi vapautuu
pelikiellostaan.
Vedonlyöntitoimistojen
ennuste: 26% - 29% - 45%
46. Granada – Espanyol 1
kerroin 1,95
Granada
Espanjan sarjassa 16., Espanyol 11. – eroa 6 pistettä. Granada on pelannut
viime viikot vaihtelevin tuloksin, viimeksi se hävisi lauantaina vieraissa
Levantelle 3-1. Espanyol on hävinnyt kaksi viimeisintä otteluaan putkeen,
viimeksi se hävisi lauantaina kotonaan Gijonille 0-3. Espanyol voitti
tammikuussa Granadan kotonaan 3-0.
Granada
kotonaan keskikastin joukkueita vastaan: 2 v. – 3 t. – 2 h. Espanyol
vieraissa bottom-6 seuroja vastaan: 3 v. - 1 t. – 1 h.
Granada on viisi pistettä putoamisviivan yläpuolella ja
saattaa tarvita vielä lisäpisteitä kolmesta jäljelläolevasta ottelustaan.
Espanyolilla on vielä pienet mahdollisuudet kuudenneksi, mutta ei sen
ylemmäksi. Grenadan edellisen pelin esitys kentällä oli heikko, mutta vielä
heikompi oli Espanyol, joka hävisi selvästi putoajakanditaatille
kotikentällään.
Hyökkääjä Uche ja puolustaja Mainz palannevat Granadan
kokoonpanoon loukkaantumistensa jälkeen. Toinen Uche saattaa olla sivussa
Espanyolin hyökkäyksestä, kuten myös Sergio Garcia – kummatkin loukkaantumisten
takia.
Arvio: 46% - 27% - 27%
60.
Liverpool – Fulham+1 1 kerroin 2,45
Liverpool seitsemäntenä ja Fulham kahdeksantena – eroa 3
pistettä. Kummatkin ovat voittaneet viidestä viimeisestä ottelustaan kolme.
Liverpool voitti viimeksi vieraskentällä Norwichin 0-3. Fulham kävi myös
lauantaina Luverpoolissa, jolloin tuloksena oli 4-0 tappio Evertonille. Fulham
voitti joulukuussa kotonaan Liverpoolin 1-0.
Liverpool kotona keskikastin joukkueita vastaan: 1 v. – 4
t. – 1 h. Fulham vieraissa keskikastia vastaan 0 v. – 3 t. – 3 h.
Suurempi panos tästä ottelusta puuttuu. Liverpool
valmistautuu lauantaina pelattavaan cupin finaaliin ja saattaa lepuuttaa
joitain pelaajiaan tässä ottelussa. Andy Carroll on taas pelikunnossa.
Fulhamin valmentaja Martin Jol on taas terve ja palaa kentän reunalle.
Fulhamilta saattavat puuttua hyökkääjä Andy Johnson ja puolustaja Stephen
Kelly, vammojen vuoksi. Vaikka ottelusta puuttuvat suuret intohimot,
kotiyleisö velvoittaaa Liverpoolia tekemään parhaansa. Liverpoolin Suarez teki
viime ottelussa hattutempun. Fulham tehnyt 41 pääsarjavisiittiä Liverpooliin,
eikä palannut kertaakaan voittajana(mukana myös ottelut Evertonia vastaan).
Arvio peruskohteelle, ilman tasoitusta: 60% - 24% -
16%
61. Stoke – Everton
2 kerroin 2,30
Stoke Valioliigassa 14., Everton 7. – eroa 8 pistettä. Stoke
on pelannut viime viikot vaihtelevin tuloksin. Viimeksi se pelasi tasan kotonaan
Arsenalin kanssa 1-1. Evertonilla ei ole tappiota kuuteen liigamatsiin.
Viimeksi se voitti kotonaan Fulhamin 4-0. Joulukuussa Stoke voitti
Evertonin vieraissa 0-1.
Stoke kotonaan keskikastin joukkueita vastaa: 4 v. – 0 t.
– 2 h. Everton vieraissa keskikastia vastaan: 3 v. – 2 t. – 1 h.
Stokelta puuttunee nivusvaivainen puolustaja Andy
Wilkinson. Stoken manageri Pullis on vihjannut antavansa tässä ottelussa
torjuntavastuun Tanskan Thomas Sörensenille. Näin siis ykkösmaalivahtina tällä
hetkellä oleva Begovic istuisi penkillä. Evertonilta puuttuvat vanhat tutut
loukkaantuneet: Baines ja Rodwell. Evertonin Nikica Jelavic on tehnyt 9 maalia
viimeisissä pelaamissaan 7:ssä ottelussa. Everton on tehnyt 12:ssa ottelussa 23
maalia, sen jälkeen kun Jelavic teki debyyttinsä 4.2. Ensimmäisten 23:n osuman
tekemiseen tällä kaudella kului aikaa 23 ottelua.Tässä matsissa ei
kummallakaan ole suurempaa panosta.
Ennuste: 34% - 30% - 36%
65. Hearts – Motherwell 2
kerroin 2,85
Hearts
Skotlannin yläloppusarjassa kuudentena, Motherwell kolmantena – eroa 9
pistettä. Hearts on viimeisestä viidestä ottelustaan voittanut kolme,
viimeksi se pelasi tasan 2-2 vieraissa Dundee Unitedia vastaan. Motherwell
katkaisi pitkän voitottomien otteluiden putkensa lauantaina, kun se hakkasi kotonaan
St.Johnstonin 5-1. Nämä joukkueet ovat kohdanneet toisensa 3 kertaa tällä
kaudella ja aina on tullut kotivoitto, joista yksi Heartsille ja 2
Motherwellille.
Hearts
kotonaan top-6 joukkueita vastaan: 2 v. – 0 t. – 6 h. Motherwell vieraissa
top-6 tiimejä vastaan: 2 v. – 1 t. – 4 h.
Kummallakin
on vielä pelattavaa Euroopan paikkojen suhteen – varsinkin Motherwellillä, joka
haluaa säilyttää kolmospaikkansa, koska se mahdollisesti oikeuttaa
Champions-Liigapaikkaan. Kakkonen Rangers on isoissa taloudellisissa ongelmissa
ja tuskin sitä hyväksytään Champions-Liigaan. Yhden maalin tällä kaudella
tehnyt Hearts-hyökkääjä Craig Beattie loukkaantui viime pelissä, eikä pysty nyt
pelaamaan. Muuten joukkueilta sivussa samat miehet kuin edellisessäkin pelissä.
Henrik Ojamaa teki Motherwellille viime pelissä kaksi maalia, vaikka tuli
kentälle vasta 81:n peliminuutin kohdalla. Viime kaudella hän teki Ropsille 2
maalia 17:ssa ottelussa. Kansalaisuudeltaan hän on virolainen.
Arvio: 42%
- 30% - 28%
67 Montpellier – Evian TG+1 2 kerroin 2,90
Montpellier
johtaa Ranskan sarjaa viiden pisteen erolla, kun neljä kierrosta on pelaamatta.
Evian on yhdeksäntenä – eroa joukkueiden välillä 27 pistettä. Kummatkin ovat
voittaneet kaksi viimeistä otteluaan. Montpellier voitti perjantaina vieraissa
Toulousen 0-1. Evian pelasi viimeksi 21.4. Tuolloin se voitti myöskin Toulousen
kotikentällään 2-1. Evian voitti keskinäisen matsin joulukuussa kotonaan 4-2
Montpellier
kotonaan keskikastia vastaan: 6 v. – 1 t. – 0 h. Evian vieraissa top-6 tiimejä
vastaan: 1 v. – 1 t. – 3 h.
Montpellierin
mestaruuspaineet alkavat pikkuhiljaa näkyä kentällä. Edellinenkään peli ei
näyttänyt siltä mihin tällä kaudella on totuttu. 5 maalia tällä kaudella tehnyt
hyökkääjä, Utaka on pelikiellossa Montpellieriltä. Evian on onnistunut varsinkin
vieraspeleissä viime aikoina hyvin. Evianilta kkp. Sorlin on pelikiellossa.
Toisen kkp:n eli Poulsenin kausi on ohitse ja p. Djedje on terveytensä puolesta
kysymysmerkki tähän otteluun.
Ennuste peruskohteelle, ilman tasoitusta: 68% -
22% - 10%
Stade de la Mosson, Montpellier