PITKÄVETOVIHJEET
12.10.2012
55. NAMIKA
LAHTI(+6) – PYRINTÖ 2 kerroin 1,9
Korisliigan
ottelu, jossa kohtaavat kaksi tappiota kärsinyt Lahti ja kaksi
voittoa ottanut Pyrintö. Molemmat pelasivat edelliset ottelunsa
viime viikon loppupuolella, joten Korisliigalle tyypillistä,
yllätyksiä ja väsymystä aiheuttavaa otteluruuhkaa ei ole vielä
koettu. Joukkueet kohtasivat Lahdessa ennen kauden alkua
harjoitusottelussa ja tuolloin Pyrintö voitti 72-88.
Lahti
on voitoitta, mutta ei ole
pelannut huonosti. Ekassa ottelussa sen kaatoi Lahdessa Karhu
viime sekuntien korilla ja Kouvolassa pelistä tuli jatkoaikatappio.
Sen pelin sielu on ollut viime kaudella Vilppaassa pelannut takamies
Emmanuel Holloway, joka tekee näköjään edustamastaan seurasta
riippumatta yli 20 pistettä per matsi. Joukkueen kaksi muuta jenkkiä
ovat ihan keskitasoa ulkomaalaisvahvistusten kategoriassa. Roope
Suonio heittelee hyvin kolmosrajan takaa ja on kerännyt keskimäärin
15 pistettä.
Pyrinnöllä
valmentaja vaihtui viime kauden
päätteeksi, kun menestysvalmentaja Pieti Poikola lopetti ja Ville
Tuominen tuli tilalle. Hyvin on alkanut uuden valmentajan taival –
ensin kaatui heikko Lapua vieraskentällä neljäntoista pisteen
erolla ja sitten kova KTP Tampereella, seitsemän pisteen erolla.
Joukkueessa jatkaa tänäkin vuonna kaksi tuttua tehojenkkiä: Damon
Williams ja Kenneth Lowe. Uusi jenkki Lamonte Ulmer on päässyt myös
hyvin peliin mukaan, kahdeksallatoista pisteellään per matsi.
Pyrinnöllä
on yksi sarjan parhaista materiaaleista ja pituutta löytyy korin
alle kotimaisestakin osastosta, sillä kaksoistornit Ahvenniemi (207
cm.) ja Nikkilä (210 cm.) jatkavat menestyksekästä uraansa seurassa.
Lahti voi pysyä pelissä mukana onnistuneilla kolmosilla, mutta
Pyrintö on kyllä keskimäärin yli kuusi pistettä parempi joukkue
kuin Namika.
106. KREIKKA
– BOSNIA-HERTSEGOVINA 2 kerroin 3.5
Euroopan
MM-karsintaa.
Kreikka
pelaa portugalilaisen
luotsinsa, Fernando Santosin johdolla edelleenkin totutun
kurinalaista peliä. Joukkue on uusiutunut viime vuosina
puolustuspäässä ja maalivahtiosastolla, mutta keskikentällä ja
hyökkäyksessä on edelleenkin monta vanhaa tuttua nimeä:
Katsouranis, Karagounis, Gekas, Salpingidis ja Samaras. Liettua ja
Latvia ovat kaatuneet ekoissa karsintaotteluissa. Joukkue esittää
tasaisia otteita, eikä huonoa päivää tunnu olevan.
Bosnia
on hyökkäysvoittoinen
laatujoukkue, joka ei ole vielä esiintynyt arvoturnauksissa.
Kärjessä sillä on kivenkova kaksikko: Stuttgartin Vedad Ibisevic
(5/3 seurajoukkueessa) ja Manchester Cityn Edin Dzeko (6/3). Maalissa
sillä on Stoken Asmir Bergovic (7/0). Joukkueen pelaajat pelaavat
pääasiassa kotimaansa ulkopuolella ammattilaisina, mutta joukkueet
eivät ole Euroopan kärkitasoa. Bosnian maaliero kahdessa ottelussaan on 12-2, mutta vastukset ovat olleet heikot: Liechtenstein ja Latvia.
Kun
kävin nettiennustajia läpi yllätystulosta etsien illan
kierrokselle, tämä ottelu tuli useimmiten esille mahdollisena
yllätyksenä. Bosnia on positiivistä, hyökkäysvoittoista futista
esittävä ryhmä, koviakokeneesta maasta, joten sympatiat ovat
inhimillisistäkin syistä sen puolella. Kreikka on kontrolloitua,
puolustusvoittoista futista pelaava maa, joka on saanut roppakaupalla
negatiivistä julkisuutta kansakuntana viime vuosina.
Arvio:
44% - 29% - 27%
128. KANADA
– KUUBA(+2) 2 kerroin 2,35
Pohjois-
ja Keski-Amerikan MM-karsintaa
Kanada
on neljän joukkueen lohkossa
kolmantena – neljästä matsista se on ottanut seitsemän pistettä
Kuuba
on lohkossa viimeisenä, eikä
ole vielä saanut pistettäkään
Kesäkuussa Kanada
voitti Kuubassa 0-1.
Kanada
taistelee tosissaan
jatkopaikasta, sillä kaksi joukkuetta menee jatkoon ja se on
tasapisteissä kakkospaikalla majailevan Hondurasin kanssa, kun kaksi
kierrosta on vielä jäljellä. Joukkueessa ei ole suuria tähtiä,
eikä edes kauhean tunnettuja pelaajia. Meille Suomalaisille on
tutuin keskikentän Tosaint Ricketts, joka pelasi menestyksellisesti
MyPassa pari kautta ja potkii nykyään Norjassa, Vålerengan
joukkueessa (0/0) – hän saapui sinne hiljan Romaniasta.
Joukkueesta puuttuu loukkaantumisen takia, ehkä sen tärkein
palanen, DC.Unitedin hyökkäävä keskikenttämies Dwayne De Rosario
(26/7 seurajoukkueessaan). Joukkueeseen palaa pelikiellostaan
keskikentän Will Johnson, joka pelaa Real Salt Lakessa (25/3).
Kuuballa
ei ole enää mahdollisuuksia
jatkoon, mutta se on puolustanut kaikissa otteluissaan
kurinalaisesti. Sen kummatkin vierasottelut, joissa se kohtasi tämän
lohkon kärkijoukkueet Panaman ja Hondurasin ovat päättyneet 1-0
tappiolukemiin. Joukkue valmistautuu jo Karibian
Mestaruusturnaukseen, jonka karsinnat alkavat tämän kuun lopulla.
Kuubalaiset ovat aina liikenteessä pienellä matkabudjetilla ja he
saapuvatkin pelipaikkakunnalle Torontoon vasta pelipäivänä. Muutos
ilmastossa on valtava, sillä Torontossa on samantyyppinen ilmasto
kuin Suomessa, kun taas Karibialla ei ole.
Katsoin tuota
Kuuba-Kanada ottelua kesäkuussa netistä; siinä Kuuba ei kyllä
pystynyt luomaan paikkoja, mutta piti Kanadankin poissa
maalintekotilanteista aika hyvin. Kuubalaisilla ei tuntunut olevan
luovuutta pelinrakentelussaan, eikä pelaajien taitotasokaan ole
päätä huimaava. Pelaajat pelaavat kotimaansa sarjassa ja Kuuban
sarjoista ei löydy tietoa kovinkaan helposti netistä – ainakaan
englanniksi.
Vedonlyöntitoimistojen
arvio peruskohteelle (ei tasoitusta): 85% - 11% - 4%
|
Stadio Georgios Karaiskáki, Pireus (Kreikka)
|