PITKÄVETOVIHJEET
22.9.2012 JA VAKIOVIHJE
77.
MILLWALL – BRIGHTON 2 kerroin 2,4
Englannin toiseksi
ylintä sarjatasoa
Viime
kaudella nämä joukkueet pelasivat kaksi tasuria keskenään
Milwallilta
ei koskaan ennen kauden alkua
mitään suuria odoteta, mutta se yllättää kauden aikana aina
monta suurjoukkuetta ja toisaalta häviää heikoimmilleen. Nyt
Millwallin puolustus vuotaa liikaa, sillä sille on tehty kahdessa
viime pelissä yhteensä kuusi maalia. Viime pelin Cardiff-tappio
kotona oli ennakolta joukkueiden välisiltä voimasuhteiltaan samankaltainen kuin tämän
päivän peli. Joukkueen kapteeni, puolustaja Paul Robinson (1/0)
teki ensiesiintymisensä tällä kaudella edellisessä matsissa,
toivuttuaan loukkaantumisesta, mutta loukkaantui uudelleen ja on
epävarma tämän päivän peliin.
Brightonilla
menee lujaa – sillä on
sarjan tiivein puolustus ja suurin yleisökeskiarvo (25500). Sillä
on myös paljon laatupelaajia pelinrakentelussa ja kärjessä
maali/ottelu tahtia etenevä skotti Craig Mackail-Smith.
Siirtoikkunan aikana joukkue vahvistui huomattavasti. Keskikentän
Andrew Crofts (4/0) palaa joukkueen vahvuuteen, loukkaantumisensa
jäljiltä.
Brighton
eli lokit jatkaa lentoaan myös leijonien luolassa. Vierailijat eivät
kahdessa edellisessä ottelussaan ole päästäneet maaliakaan ja
Millwall on päästänyt kuusi. Brighton on vieraskentästä
huolimatta mielestäni selkeä suosikki.
Arvio:
33% - 29% -38%
84.
HIBERNIAN – INVERNESS 1 kerroin 2,0
Skotlannin
Valioliigaa.
Viime
kauden keskinäisistä otteluista Hibernian voitti kaksi, yksi päättyi tasan ja
Inverness voitti yhden kotiottelunsa
Hibernian
saattaa joutua lähtemään
tähän otteluun ilman nilkkavaivaista ykköstykkiään Leigh
Griffithsiä, joka on jo tehnyt viisi maalia, kuudessa ottelussa.
Hänen poissaolonsa ei ole siis varma, mutta olisi toteutuessaan
merkittävä isku joukkueelle. 22-vuotias skotti ei ole aiemmilla
kausillaan osoittanut näin hurjaa osaamista ja kun seuraavaksi paras
joukkueesta on tehnyt tällä kaudella vain yhden maalin, niin
pitäisiköhän Griffithsin mahdollisesti puuttuessa kaivaa Shefki
esiin vaihtopenkiltä. Shefki Kuqi on saanut pelata tämän kauden
liigassa vain 9 minuuttia. Hiljattain joukkueeseen Carlislesta
siirtynyt keskikenttäpelaaja Tom Taiwo saattaa tehdä nyt
ensiesiintymisensä. Hibernian on tehnyt neljässä edellisessä
sarjaottelussaan kaksi maalia kussakin – ihan OK.
Invernessin
manageri Terry Butcher ei ole
saanut joukkueensa peliä kulkemaan toivotulla tavalla. Päästettyjä
maaleja on kertynyt 14 ja se on hieman liian monta, kuudessa
matsissa. Se hävisi edellisen vieraspelinsä Motherwellille 4-1 ja
nyt on vastassa suunnilleen samantasoinen porukka. Heidän
puolustajansa Owain Tudur-Jones (4 ottelua kaudella/0 maalia) on nyt
pelikiellossa. Vakiohyökkääjä Shane Sutherland (6/0) missaa tämän
matsin luuruhjeen vuoksi. Lisäksi loukkaantuneina on vielä kaksi
puolustajaa ja keskikenttäpelaaja – joten Invernessillä on
pahempi tilanne poissaolojen suhteen kuin Hibernianilla.
Tähän
vedonlyöntitoimistot tarjoavat yllättävän hyvää kerrointa
kotivoitolle. Viime kaudella Hibernian taisteli putoamista vastaan,
joten liekö joukkue arvioitu Invernessiä heikommaksi
lähtötasoltaan. Itse pidän kuitenkin tämän kauden tuloksia
arvossa joukkueita arvioitaessa, joten selkeä ykkönen.
Vedonlyöntitoimistojen
arviot: 42% - 29% - 29%
122.
REIMS – NANCY 1 kerroin 2,1
Ranskan pääsarjaa
Joukkueet
eivät ole kohdanneet toisiaan vuosiin, koska Reims on sarjanousija.
Reims
kärsi ainoan tappionsa
avauskierroksella – silloin vastassa oli Marseille. Joukkueella ei
ole tähän peliin tuoreita poissaoloja ja heidän pelinsä kulkee
sarjanousijan innolla. Joukkueen puolustus on nyt pitävä, kun
loukkaantuneet keskuspuolustajat palasivat viime ottelussa
paikoilleen. Joukkueesta puuttuu kunnon maalintekijä ja tähän asti
tehdyt maalit ovat jakautuneet tasaisesti eri miesten kesken.
Nancyllä
ei peli kulje. Se on tehnyt
tällä kaudella viidessä ottelussa vain kaksi maalia ja kolme
viimeisintä ottelua ovat sujuneet sen osalta maalittomissa
merkeissä. Huomioida pitää kuitenkin, että joukkueella on ollut
melko vaikea alkuohjelma. Nancy ei ole saanut kasaan täksi kaudeksi
sellaista miehistöä, joka taistelisi muusta, kuin sarjasopimuksensa
uusimisesta. Nyt joukkue kuitenkin vahvistuu edellisiin peleihin
nähden, kun tärkeä keskuspuolustaja, brassi Andre Luiz (3/0) on
kärsinyt pelikieltonsa.
Viime
aikojen tulokset puhuvat selvää kieltään – Reims on tällä
hetkellä selvästi paremmassa kunnossa kuin vastustajansa.
Ennuste:
39% - 32% - 29%
Vakion todennäköisyydet - lasketttu vedonlyöntitoimistojen keskiarvona.
KOHDE
|
TODENNÄKÖISYYS%
|
MERKIT
|
1.
SOUTHAPTON – ASTON V.
|
39
– 29 - 32
|
12
|
2.
WEST HAM – SUNDERL.
|
45
– 29 - 26
|
1
|
3.
WIGAN - FULHAM
|
40
– 29 - 31
|
12
|
4.
CHELSEA - STOKE
|
71
– 19 - 10
|
1
|
5.
WBA - READING
|
55
– 25 - 20
|
1
|
6.
LEEDS - NOTTINGHAM
|
38
– 28 - 34
|
12
|
7.
CRYSTAL P. - CARDIFF
|
30
– 29 - 41
|
12
|
8.
SHEFFIELD W. - BOLTON
|
38
– 28 - 34
|
12
|
9.
WATFORD – BRISTOL C.
|
42
– 28 - 30
|
12
|
10.DERBY
- BURNLEY
|
45
– 28 - 27
|
1
|
11.MILLWALL
- BRIGHTON
|
33
– 29 - 38
|
12
|
12.PETERB.
- WOLVERH.
|
29
– 26 - 45
|
2
|
13.IPSWICH
- CHARLTON
|
48
– 27 - 25
|
1
|
|
Stamford Bridge, Lontoo (Chelsea) |