PITKÄVETOVIHJEET
21.9.2012
79. STANDARD
LIEGE – GENT 1 kerroin 1,95
Belgian
pääsarjaa.
Viime
kaudella Gent voitti keskinäisistä matseista kaksi kotiotteluaan –
Liegessä Standard voitti kerran ja kerran pelattiin tasan.
Standard oli sunnuntaina selkeästi parempi joukkue kentällä, mutta
käännettyään 1-0 tappion 1-2 johdoksi, he valuivat oman
rankkarialueen rajalle puolustamaan ja Beerschot teki tästä
tyhmästä taktiikasta johtuen vielä kaksi maalia. Seura kuuluu
Belgian perinteisiin menestyjäseuroihin ja on vuosi toisensa jälkeen
kärkiporukoiden joukossa. Joukkueella on varmastikin Belgian paras
yleisö takanaan ja taaskin on luvassa täysi tupa. Tuoreita poissaolijoita ei
joukkueessa pitäisi olla.
Gentillä
on
ollut helppo alkuohjelma sarjassa ja vaikka sijoitus onkin viides,
niin Gentin puheenjohtaja on jo vihjannut kovista toimenpiteistä
joukkueen esityksen parantamiseksi. Edellisessä ottelussaan se
pelasi hyvän ekan jakson, mutta toinen jakso oli surkeaa potkupalloa
ja tuloksena kotitappio heikommalle vastustajalle, kuin mitä
Standard nyt on. Joukkueelta puuttuu kunnon maalintekijä ja sen
keskikentän johtohahmo Bernd Thijs (2 ottelua/1 maali kaudella) on
edelleenkin loukkaantuneena. Joukkueessa muuten pelaa entinen Tampere
Unitedin ja HJK:n keskikenttämies, Rafinha (3/0). Tuoreita
poissaolijoita ei ole tiedossani.
Veikkauksen
tarjoama kerroin on Veikkauksen tarjoamaksi kertoimeksi kotivoitolle
ihan OK. Liege on sijoituksesta huolimatta jonkinlaisessa
pelillisessä kriisissä ja nyt vastus on kova ja nälkäinen.
Vedonlyöntitoimistojen
ennuste: 48% - 26% - 26%
81. GRIMSBY
– LUTON 1 kerroin 2,6
Englannin
Konferenssiä.
Viime
kaudella Luton voitti vastaavan ottelun 0-1 ja Lutonissa pelattiin
1-1 tasuri
Grimsbyn
ainoa merkittävä poissaolija
illan ottelusta on hyökkääjä Greg Pearson (7/2), joka on
loukkaantuneena. Debyyttinsä saattaa tehdä Crawlweystä tullut
keskikenttämies Scott Neilson. Grimsby ei ole kahdessa edellisessä
matsissaan päästänyt maaliakaan.
Lutonin
manageri Paul Buckle on
purkanut turhautumistaan lehdistölle, koska taas täytyy tehdä
muutoksia kokoonpanoon harjoituksissa sattuneiden loukkaantumisten
vuoksi. En löytänyt mistään tietoa siitä, että kuka tai ketkä
ovat tällä viikolla harkoissa loukkaantuneet – ehkä se pidetään
salaisuutena. Muuten joukkueelta puuttuu kolme pitkä-aikaispotilasta.
Luton oli ennen kauden alkua ykkössuosikki nousijaksi, mutta kaikki
ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Edellisessä vierasottelussa
tuli 3-0 tappio keskikastin Alfretonille ja nyt on vastassa kovempi
ryhmä. Luton ei ole tehnyt kahdessa edellisessä ottelussaan
maaliakaan.
Tämä
on suuri ottelu, sillä TV-kamerat ovat kentän laidalla eli ottelu
televisioidaan Englannissa. Tämä voi lisätä jännitettä
kentällä, sillä harvoin tämän sarjatason pelaajat pääsevät
telkkuun. Grimsbyn päivän kunto vaikuttaisi olevan parempi ja
kotiedulla on oma merkityksensä.
Arvio:
34% - 28% - 38%
84. BOHEMIANS
– CORK 1 kerroin 2,3
Irlannin pääsarjaa.
Vastaava
ottelu huhtikuussa päättyi Bohemiansin 1-0 kotivoittoon ja
heinäkuussa pelattiin Corkissa 1-1
Bohemiansin tämän kauden tilastoista on vaikea napata jotain punaista lankaa -
niin vaihtelevasti joukkue on pelannut. Tuota hienoa vierasvoittoa
edellisessä liigapelissä Shamrockista seurasi sitten kotitappio
cupisssa sarjajumbo-Dundalkille 0-1. Puolustaja Derek Pender (20/1)
on nyt pelikiellossa ja keskikentän Roy McEvoyn (15/4) pitää
sivussa nilkkavamma. Uusin hankinta keskikentän Garreth O'Connor
saattaa tehdä ensiesiintymisensä Monaghanista saapumisensa jälkeen
– tämä on jo miehen kolmas jakso seurassa.
Cork
ei ole kahdessa edellisessä
ottelussaan päästänyt maaliakaan omiin. Nyt Corkilla on kuitenkin ollut
lähes kahden viikon tauko peleistä, kuten on ollut myös
Bohemiansilla. Joukkueesta kärsii pelikieltojaan kaksi pelaajaa:
puolustaja Ian Turner (21/3) ja keskikentän Gearoid Morrisey (24/0).
Kaksi pelaajaa tekee paluun loukkaantumisten jäljiltä: puolustaja
John Dunleavy (18/1) ja keskikentän Colin Healy (17/0).
Irlannin
sarjaa on viisi kierrosta jäljellä ja nämä kummatkin seurat ovat
tukevasti ja pysyvästi sarjan keskikastissa. Kummatkin ehkä ajaa
nuoria pelaajia sisään – ainakin Bohemians on nostanut joukon
nuoria ykkösrinkiin. Kotikenttäetu painaa kuitenkin se verran, että
tasaisten joukkueiden koitoksesta on todennäköisimmin odotettavissa
kotivoitto.
Ennuste:
37% - 30% - 33%
|
Blundell Park, Cleethorpes (Grimsby Town) |