PITKÄVETOVIHJEET
13.9.2012
61.
KOOTEEPEE – SJK 2 kerroin 2,05
Jalkapallon
Ykköstä.
SJK
voitti vastaavan ottelun toukokuussa 0-1 ja heinäkuussa Seinäjoella
pelattiin 0-0
KooTeePee
on
yhden pykälän putoamisviivan yläpuolella – eroa ekaan putoajaan
on seitsemän pistettä, kun neljä kierrosta on pelaamatta, joten
muutama piste täytyy vielä varmuuden vuoksi ottaa. Kotkalaisilla on
ollut hyökkääjäongelmia ja ne jatkuvat edelleenkin. Isokokoinen
jenkkihyökkääjä Aaron Wheeler ( 14/2) loukkaantui kesällä ja
hänen korvaajakseen lainattiin JJK:sta Lasse Linjala. Hän pelasikin
hyvin – 5 ottelua, 3 maalia, mutta hänen laina-aikansa päättyi
edelliseen matsiin. Puolustaja Ken Jammeh (3/0) loukkaantui elokuun
lopussa ja missaa loppukauden. Puolustaja Saku Kvist (19/0) on nyt
pelikiellossa.
SJK
ei
nouse tällä kaudella, koska nousija on RoPS ja karsintoja ei nyt
ole tulossa. Joukkue siis rakentaa tulevaisuuttaan ja palkkasi uuden
valmentajan, kun Suomen entinen maajoukkuepelaaja Simo Valakari ottaa
tänään ensimmäistä kertaa valmentajavastuun. Keith Armstrong
palkattiin samalla seuran urheilutoimenjohtajaksi. Joukkue on
myllerryksestä huolimatta esittänyt vakuuttavia otteita kentällä
– 4 peräkkäistä voittoa, eikä maaliakaan omiin. Joukkueella ei
ole tuoreita poissaolijoita.
SJK:n
miehistössä on varmasti näyttöhaluja uudelle valmentajalle.
Valakari ei ainakaan aluksi ilmeisesti muuta paljoakaan SJK:n
pelisysteemeitä. Joukkue on selkeästi parempi kuin KooTeePee.
Vedonlyöntitoimistojen
keskiarvoarvio oikeasta merkistä: 28% - 29% - 43%
72.
LEYTON ORIENT – BRENTFORD 2 kerroin 2,2
Englannin
kolmatta sarjatasoa, Lontoon paikallispeli.
Orientin
peli
ei ole alkukaudesta kulkenut, mutta lauantaina tuli yllätysvoitto
Swindonista vieraskentällä. Siltä on ollut ykkösmaalivahti Jamie
Jones (2/0) viime ajat loukkaantuneena ja olkapäävamma pitää
hänet sivussa vielä ainakin kuusi viikkoa. Orientin ongelmat ovat
kuitenkin olleet hyökkäyspäässä – vain kaksi maalia neljässä
ottelussa. Joukkue lähtee nyt todennäköisesti samalla
kokoonpanolla kuin voittoisaan lauantain otteluunsa ja toivoo, että
joku alkaisi pistämään palloja pussiin.
Brenfordin
kausi
on lähtenyt odotuksiin nähden ihan mukavasti liikkeelle. Joukkue on
heilutellut maaliverkkoja sarjassa yhdeksän kertaa ja kun puolustus
on ollut kohtalaisen pitävä on viidestä ottelusta saalistettu
kahdeksan pistettä. Keskikentän Adam Forshaw (4/0) on
todennäköisesti sivussa, mutta muita poissaolijoita ei joukkueella
ole.
Vedonlyönnin
asijantuntijat veikkaavat vähämaalista ottelua. Orientin
edellisestä pelistä ei kannattane vetää liian pitkälle meneviä
johtopäätöksiä, vaan koko alkukautta tarkastellen Brentford on
ollut selkeästi parempi.
Ennuste:
29% - 29% - 42%
NLF-vihje
13.9.2012
75.
GREEN BAY - CHICAGO
Suuri suosikki Superbowliin
Green Bay hävisi yllättäen avausottelunsa San Franciscolle 22-30.
Chicago voitti kotonaan ekalla viikolla Indianapoliksen 41-21.
Tämä on suuri ottelu ja
perinteiset viholliset ottavat mittaa toisistaan. Netistä löytämäni
amerikkalaiset asiantuntijat ovat äänin 5-4 sitä mieltä, että
Green Bay voittaa, mutta koska Veikkauksen kertoimet ovat GB:lle 1,4
ja Chicagolle 2,8, niin kakkosta suosittelen, vaikka ykkönen on
todennäköisempi.
|
Brisbane Road, Lontoo (Leyton Orient) |