PITKÄVETOVIHJEET
11.9.2012
34.
JORDANIA – AUSTRALIA 2 kerroin 1,55
Aasian
MM-karsintaa. Joukkueet on jaettu kahteen viiden maan lohkoon, joista
kaksi parasta selviää MM-kisoihin ja kolmoset jatkokarsivat. Jordania on kahden pelatun
kierroksen jälkeen lohkonsa viimeisenä yhdellä pisteellään.
Edellisessä karsintaottelussaan kesäkuussa se hävisi Japanille
vieraskentällä peräti 6-0. Viime keskiviikon ystävyysottelussa se
pelasi kotonaan tasan 0-0 Iranin kanssa.
Australia
on tässä lohkossa kolmantena,
saalistettuaan kahdesta matsista kaksi pistettä. Edellisessä
karsintaottelussaan se pelasi kotonaan 1-1 Japanin kanssa. Viime
torstaina ystävyysottelussa se voitti vieraissa suunnilleen
Jordanian tasoisen Libanonin 0-3 lukemin.
Joukkueet eivät olisi
tilastojen mukaan kohdanneet toisiaan lähihistorian aikana.
Jordania
on päästänyt neljässä
edellisessä MM-karsintaottelussaan yhteensä 13 maalia ja tehnyt
vain 3. Tätä vaihetta ennen on jo pelattu edeltäviä karsintoja,
joissa se kyllä voitti esimerkiksi Nepalin kotikentällään peräti 9-0,
mutta Aasiassa tasoerot ovat suuria. Joukkueen pelaajat pelaavat
pää-asiassa kotimaansa sarjassa. Kaksi heidän parhainta
maalintekijäänsä karsinnoissa pelaavat ulkomailla: Hasan Mahmoud
(6 maalia) pelaa Qatarissa ja Ahmad Hayel (5 maalia) pelaa
Kuwaitissa.
Australialla
on tämä karsintalohko
lähtenyt odotuksiin nähden vaisusti käyntiin. Joukkueella ei ole
takavuosien kaltaista nimekästä miehistöä jalkeilla, mutta maa
kuitenkin luultavasti menee taas lopputurnaukseen. . Löytyy
nimiluettelosta toki pari laskevaa tähteä eli maalivahti Mark
Schwarzer (Fulham) ja kesällä New Yorkiin Tainion ja Henryn
seurakaveriksi siirtynyt Tim Cahill. Australian ykköstykki
karsinnoissa, Joshua Kennedy (4 maalia) pelaa Japanissa, Nagoya
Grampus-seurassa.
Minä en löytänyt
merkittäviä poissaolijoita ottelusta. Tässä ottelussa voitaisiin
ottaa mittapuuksi Japanin kohtaamiset, jollainen kummallakin on jo
tässä lohkossa takanaan. Australia pelasi kotonaan 1-1 tasurin,
mutta Jordania hävisi vieraissa 0-6. Olosuhteet näissä lähi-idän
maissa ovat yleensä kuumat, paitsi katsojien, mutta myös sään
suhteen – se voi suosia kotijoukkuetta, mutta kuumaa on
Australiassakin - ainakin talvella eli kesällä. Tuo Australian torstainen Libanon-voitto lisää
uskoa joukkueen reilun voiton mahdollisuuksiin tänäänkin.
VEDONLYÖNTITOIMISTOJEN
ARVIO: 16% - 26% - 58%
46.
NORJA – SLOVENIA 1 kerroin 1,75
MM-karsintaa. Norja
hävisi avausottelussaan Islannille vieraissa 2-0. Sillä on nyt
takanaan neljä peräkkäistä voitotonta maaottelua, joista kolme
ensimmäistä oli ystävyysotteluja.
Slovenia
hävisi karsinta-avauksessaan
kotikentällään Sveitsille 0-2 lukemin. Tätä tappiota edelsi
kolme tappiotonta ystävyysottelua.
Joukkueet
ovat kohdanneet viidesti aiemmin – vain kerran Slovenia on yltänyt
tasapeliin, muut matsit Norja on voittanut.
Norjan
perjantainen esitys oli surkea,
mutta kotikentällä se on kova luu. Sen kahdeksan edellisen
karsintaottelun kotisaldo on: 5 voittoa – 2 tasuria – 1 häviö.
Tuo tappio tuli Hollannille. He voittivat viime EM-karsinnoissa
kotonaan mm. Portugalin. Norjalla on edelleen hyvät mahdollisuudet
selviytyä kisoihin, koska tämä on helppo karsintalohko. Nyt
joukkue lähtee äärimmäisen motivoituneena ja näytönhaluisena
kaatamaan itseään heikompaa vastustajaa. Maalla on takavuosista
selvästi heikentynyt joukkue, ilman yhtään supertähteä, jos ei
menneiden meriittien perusteella Fulhamissa nykyään pelaavaa John
Arne Riiseä sellaiseksi lasketa.
Slovenian
olisi pitänyt saada
kotipelistään perjantaina Sveitsiä vastaan parempi lopputulos
aikaiseksi, sillä joukkue elää kotipeleistään. Nyt näyttää
heti ensimmäisen kierroksen jälkeen siltä, että Sloveniaa ei
Brasilian MM-kisoissa 2014 nähdä. Kenraalinharjoitus näihin
karsintoihin sujui vielä hyvissä merkeissä, kun se elokuun
puolivälissä voitti kotikentällään Romanian 4-3. Viime ottelussa
esiintyneistä miehistä pari pelaa Saksan kakkosliigassa, pari
Italian kakosliigassa, yksi kotimaansa sarjassa, kaksi puolustajaa
Chievossa pari hollannin pienemmissä pääsarjaseuroissa ja yksi
Puolassa. Paras seura on hyökkääjä Tim Matavzilla, joka pelaa
Hollannin PSV:ssä – viime kaudella 32 ottelua ja 14 maalia
Hollannin pääsarjassa.
Sisuuntunut
Norja ottaa avauspisteensä MM-karsinnoista, heikomman
pelaajamateriaalin omaavaa Sloveniaa vastaan. Kotietu on ratkaiseva
tekijä.
Ennuste:
52% - 27% - 21%
68.
SKOTLANTI – MAKEDONIA 1 kerroin 1,7
MM-karsintaa. Skotlanti
pelasi ensimmäisessä karsintaottelussaan lauantaina 0-0 tasurin
kotikentällään Serbiaa vastaan. Kenraalinharjoituksessaan
karsintoihin se voitti elokuun puolessavälissä Australian myös
kotistadionillaan 3-1 lukemin.
Makedonia
hävisi perjantaisessa
karsinta-avauksessaan vieraissa Kroatialle 1-0. Tuota häviötä
edelsi kolme tappiotonta harjoitusottelua.
Joukkueet
olivat samassa lohkossa myös edellisessä MM-karsinnassa –
tuolloin Skotlanti voitti kotonaan 2-0 ja Makedonia voitti
kotiottelunsa 1-0.
Skotlanti
on kova kotijoukkue –
viimeisestä yhdeksästä kotipelistään se on hävinnyt ainoastaan
Espanjalle. Se pelasi lauantaina Serbiaa vastaan – peli oli hyvin
tasainen ja Skotlannin puolustus oli hyvä. Serbia on kovempi
materiaaliltaan kuin Makedonia. Skotlannilla saattaa olla pahimmassa
tapauksessa kaksi hierarkian ensimmäistä maalivahtia poissa;
ykkösvahti Allan McGregorilla on nivusensa kanssa ongelmia – hän
on missannut siitä syystä kaksi Turkin liigan peliään Besiktasin
riveissä tällä kaudella, mutta yksi liigaottelu on kuitenkin
takana. Tuo nivunen kipeytyi uudelleen lauantaina karsintaottelussa,
mutta viime tietojen mukaan hän olisi pelikuntoinen.
Kakkosmaalivahti Matt Gillksin pelikunto on myös arvoitus.
Makedonian
1-0 tappio Kroatialle
vieraskentällä ei ollut yllätys. Joukkueella on kohtalainen
hyökkäyspää, mutta keskikenttä ja puolustus ovat suhteessa
heikompia. Peräpään heikkoudesta ei kuitenkaan kerro neljän
edellisen matsin maalien yhteenlaskettu summa, joka on huipputylsä: 1
tehty ja 1 päästetty. Muistetaan kuitenkin, että kolme noista
matseista oli merkityksettömiä ystävyysotteluita.
Skotlanti
on selkeä suosikki kotonaan – jos pelattaisiin Makedoniassa olisi
suosikkiasetelma toisin päin.
Scotland squad
Goalkeepers : Matt Gilks (Blackpool), Allan McGregor (Besiktas), David Marshall (Cardiff City), Craig Samson (St Mirren)
Defenders : Christophe Berra (Wolverhampton Wanderers), Gary Caldwell (Wigan Athletic), Paul Dixon (Huddersfield Town), Ricky Foster (Bristol City), Grant Hanley (Blackburn Rovers), Alan Hutton (Aston Villa), Gary MacKenzie (MK Dons), Andy Webster (Heart of Midlothian)
Midfielders : Charlie Adam (Liverpool), Don Cowie (Cardiff City), Graham Dorrans (West Bromwich Albion), James Forrest (Celtic), Shaun Maloney (Wigan Athletic), James Morrison (West Bromwich Albion), Steven Naismith (Everton), Matt Phillips (Blackpool), Robert Snodgrass (Norwich City)
Forwards : Ross McCormack (Leeds United), Jamie Mackie (Queens Park Rangers), Kenny Miller (Vancouver Whitecaps), Jordan Rhodes (Huddersfield Town)
Macedonia squad
Goalkeepers : Martin Bogatinov (Karpaty Lviv), Tome Pacovski (Mechelen), Kristijan Naumovski (Dinamo Bucuresti)
Defenders : Daniel Georgievski (Steaua Bucuresti), Goran Popov (West Brom), Nikolce Noveski (Mainz), Boban Grncarov (Botev Plovdiv), Vance Sikov (Volyn Lutsk), Aleksandar Lazevski (Partizan), Daniel Mojsov (Vojvodina)
Midfielders : Velice Sumulikoski (Tianjin Teda), Ostoja Stjepanovic (Vardar), Nikola Gligorov (Alki Larnaca), Darko Tasevski (Ironi Kiryat Shmona), Muhamed Demiri (Thun), Agim Ibraimi (Maribor)
Forwards : Ivan Trickovski (Club Brugge), Stevica Ristic (Suwon), Goran Pandev (Napoli), Ferhan Hasani (Wolfsburg), Dragan Gjorgiev (Vardar), Mirko Ivanovski (Astra Ploiesti), Aleksandar Trajkovski (Zulte Waregem)
Ennuste:
54% - 27% - 19%
|
Ullevål Stadion, Oslo |